Ke - la, Su

Sacred Servant

Katariina Souri

2700 

BIRD CULT WOMEN Siivet kohottavat. Ne nostavat kantajansa korkealle, lähemmäs luojaa ja tämän pyhyyttä. Siivekkäät jumalan sanansaattajat, vapauden ja henkisyyden symbolit, ovat lukuisissa uskonnoissa edustaneet sielun puhtautta ja jalostuneinta muotoa. Aina siipien ja lintujen merkitys ei ole ollut yhtä ylevä ja yksinomaa korkeuksiin suuntaava, pikemminkin juureva, sisään ja syvyyksiin kääntyvä. Muinaisten alkuperäiskansojen matriarkaalisissa yhteisöissä palvotut lintujumalattaret hallitsivat paitsi taivaita, myös maanpäällisen elämän syklistä kiertoa, syntymää ja kuolemaa, sekä parantumista. Näissä varhaisissa shamanistisissa kulttuureissa elettiin erottamattomassa kytkennässä paitsi ympäröivään luontoon ja eläimiin, myös esivanhempiin. Yhteys elämän eri tasojen kerroksiin, syntyi unimaailman ja muistamisen avulla. Katariina Sourin Bird Cult Women -näyttelyn teokset nousevat tästä varhaisen muistamisen perinteestä. Eri aikakausia ja kulttuureita edustavat naishahmot kantavat ikiaikaista tietoa itsessään. He muistavat yhä sen mistä ovat tulleet, ja miksi ovat täällä.

Hiili, akryyli ja öljy kankaalle
113 x 70cm
2021

lisää taiteilijasta
SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET
0
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäMyyntikokoelmaan