Ke - la, Su
Koti / 

Tero Annanolli

Tero Annanolli

1975

Sipoolainen kuvataiteilija Tero Annanolli etsii inspiraatiota kasveista, kukista, linnuista ja taidehistoriallisista kerrostumista.

Vuonna 2012 Annanolli palkittiin kultamitalilla Lontoon kulttuuri Olympialaisissa. Kotimaan lisäksi Annanolli on pitänyt näyttelyjä Italiassa, Ranskassa ja Indonesiassa. Annanolli tunnetaan pyöreän pohjamuodon käytöstä, värikkäistä linnuista, kukista, kierrätyskankaista ja lehtimetallin käytöstä. Maalaustekniikkana hän käyttää akryyliä, tussia, öljyä, erilaisia siveltimiä sekä isoja palettiveitsiä. Vivahteikas viivan käyttö on intohimon kohteena.

Esillä olevissa maalauksissa kuvaan lintuja, kukkia ja häivähtävää valoa. Linnuissa kiinnostaa niissä oleva jatkuva liike, vitaalisuus ja värit. Linnut ovat kokoonsa nähden melko pitkäikäisiä, ja jotkin lajit ovat erittäin älykkäitä. Myös taidehistoriassa linnuille on annettu erilaisia symbolisia merkityksiä esimerkiksi onni ja kuolema. Vastaavasti kukissa tutkin niiden hidasta liikettä ja rakenteiden toistuvuutta. Erityisen kiehtovaa on kukkien valtava muutostila juuri kuoleman lähettyvillä. Ne ikäänkuin siirtyvät toiseen tilaan: terälehdet ammollaan, värit muuttuneina ja sammuvan tuoksun ympäröimänä. Kun yhdistän tähän symbolisesti ja materiaalisesti vahvan, elämänvaloa heijastavan lehtimetallin syntyy mielenkiintoisia vastakohtia elollisen ja elottoman, lämpimän ja kylmän sekä Jingin Jangin välillä.

Maalausprosessissani yhdistän erilaisia materiaaleja ja tekniikoita toisiinsa. Etsin kuvallisia välineitä ilmaista samanaikaisesti mennyttä ja tulevaa. Etsin kauneutta, joka syntyy pelon, ahdistuksen ja kuolemankin kautta. Musta maalauspohja toimii minulle uutena välineenä valon luomiseen. Aina kun lisään väriä, lisään myös valoa. Varjot syntyvät itsestään. Siksi musta maalauspohja vaatii valoon keskittymistä. Samalla tavalla kuin oman arjen kriisien keskellä. Siveltimien rinnalle ovat tulleet akryylitussimaalauskynät. Kuva syntyy niin klassisesta viivasta kuin graffititaiteilijan työskentelytavasta.

Työskentelyni esikuvana ja innoittajana toimii Roomassa näkemäni Caravaggion maalaukset. Italialainen Caravaggio eli elämänsä 1500-1600 lukujen vaihteessa ja kuvasi maalauksissaan aineellisen ja aineettoman, puhtaan ja epäpuhtaan kohtaamista. Hänen maalaukset ovat moniaistillisia. Merkittävää niissä on hetken ohikiitävyys ja jyrkät valovarjokontrastit.
Näitä samoja teemoja voit nähdä esillä olevissa teoksissa.

Gumbostrand Konst & Form on vuonna 2012 perustettu taidegalleria, joka sijaitsee Gumbostrandissa, Sipoossa. Taiteen verkkokaupastamme löydät meidän arvojemme mukaista taidetta – iloista, aitoa ja ammattitaitoista. Haluamme että taide olisi helposti lähestyttävää ja osa elämääsi ja arkeasi. Jotakin josta voit iloita päivittäin ja joka tekee kodistasi juuri sinun näköisesi. Kaikki verkkokaupassa olevat teokset ovat myös nähtävissä galleriassamme. Voit myös helposti ja luotettavasti ostaa teoksen verkkogalleriastamme, joko kotiinkuljetuksella tai vaihtoehtoisesti noudolla galleriastamme. Tiedustelut ja kysymykset info@konstoform.fi. Tervetuloa kokemaan elämästä nauttimisen taide.

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäMyyntikokoelmaan