Luke Nicol
Luke Nicol
Luke Nicol varttui Kanadassa, Superior-järven pohjoisrannikolla. Veden ja maan raja kahden maailman kohtaamispaikana on aina vetänyt häntä puoleensa. Suurten vesistöjen rajaton energia antaa mahdollisuuden luoda elementtejä, joiden avulla ilmaista ääretöntä.
Suuret vedet tarjoavat jokaiselle mielialalle jotakin, aina loistavasta valosta ja kimaltavista pinnoista pimeisiin syvyyksiin. Vuonna 2015 Luke Nicol muutti vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Turkuun. Hän löysi nopeasti uuden, upean aiheen Itämerestä ja pystyi siten jatkamaan rantaviivojen maalaamista. Superior-järven tavoin Itämeressä on silmiinpistävästi muovautuneita kalliomuodostelmia, jotka toimivat kauniissa vuorovaikutuksessa valon ja veden kanssa.
Luke Nicol maalaa myös luonnonläheisiä tunnelmia lähimetsistään, jotka herättävät kotoisia tuttuuden tunteita. Luken teoksia on ollut esillä Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa, ja hän on myynyt yli 160 alkuperäistä maalausta. Gumbostrandin vuoden 2016 ”Luontoon”-ryhmänäyttelyssä nähtiin Luken maalaussarja lumipeitteisistä puista, jotka olivat kunnianosoitus kulta-ajan pohjoismaisille maisemamaalareille ja heistä vaikutteita ottaneille kanadalaistaiteilijoille, kuten Tom Thompsonille ja ”Group of Seven” -ryhmälle. Luke Nicol oli mukana Gumbostrand Konst & Formin kesänäyttelyssä 2021 (10.6.-15.8.2021).
Tutustu kaikkiin teoksiin taiteilijalta Luke Nicol alta. Gumbostrand Konst & Form on vuonna 2012 perustettu taidegalleria, joka sijaitsee Gumbostrandissa, Sipoossa. Taiteen verkkokaupastamme löydät meidän arvojemme mukaista taidetta – iloista, aitoa ja ammattitaitoista. Haluamme että taide olisi helposti lähestyttävää ja osa elämääsi ja arkeasi. Jotakin josta voit iloita päivittäin ja joka tekee kodistasi juuri sinun näköisesi. Kaikki verkkokaupassa olevat teokset ovat myös nähtävissä galleriassamme. Voit myös helposti ja luotettavasti ostaa teoksen verkkogalleriastamme, joko kotiinkuljetuksella tai vaihtoehtoisesti noudolla galleriastamme. Tiedustelut ja kysymykset info@konstoform.fi. Tervetuloa kokemaan elämästä nauttimisen taide.