Ke-la, Su
MYYNTIKOKOELMA
Maalaukset Veistokset Valokuvat Grafiikka Lasitaide Keramiikka

Virve Lilja

Meditation III

Serigrafia
Kuvan koko 31,5 x 24cm
Kehystettynä 60,5 x 48,5cm
2024

390 €

Hinta sis. verot

Kuvaus

Näyttelyn teoskokonaisuus saa taiteilijan hämmennyksiin. Intuitiota, ja jonkinlaista ohjausta seuraten, on kankaille muodostunut uudenlaista jälkeä. Edellisten ”mustetahratesti” maalausten jälkimainingeissa liikutaan myös vahvasti monitulkinnaisten, osittain psykologisten teosten äärellä. Vanha totuus, että teos tulee valmiiksi vasta kun joku sitä katsoo, pitää näiden maalausten suhteen paikkansa. Kuinka mielenkiintoista onkaan, miten eri tavalla hahmotuskyky ja kulttuuriset erot vaikuttavat kuvan näkemiseen! Näyttelyn nimi viittaa mielen laajuuteen ja laajentumiseen, ja sen kautta toistemme kohtaamiseen.

Virve Lilja (s.1968) Kangasalla asuva kuvataiteilija. Hän on kiinnostunut abstraktin ja esittävän rajapinnasta sekä kuvan hahmottamisesta. Teoksissa on usein psykologinen, tulkinnanvarainen kerrostuma. Liljalle taiteen tekemisen prosessi on tapa järjestää maailmaa selkeämpään muotoon. Hän toteuttaa teoksensa useimmiten maalaten tai grafiikan eri tekniikoilla, pienestä mittakaavasta aina monumentaalisiin julkitilan teoksiin.

Toimitus
Mitat
60,5 × 48,5 cm (senttimetri)
Kotiinkuljetus
80,97 € – 106,07 €
Nouto galleriasta
Maksuton
Noutopistetoimitus
7,89 € – 26,23 €
Lisätiedot

Virve Lilja

Kuvataiteilija, taidegraafikko Virve Lilja (s. 1968 Helsinki) asuu Kangasalla ja työskentelee Tampereella. Liljalla on takanaan pitkä taiteilijanura. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuosittain ja on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Teoksia on useissa suomalaisissa ja ulkomaisissa kokoelmissa; mm. Sundsvallin museossa, Saastamoisen ja Vihurin säätiöillä, Kiasman ja Valtion taidekokoelmissa, Emman Finlandia-kokoelmassa sekä Amos Andersonin, Oulun, Hämeenlinnan ja Kemin taidemuseoilla. Julkisista teoksista mainittakoon suurikokoinen seinäteos Sointu Ratinan palomuurissa Tampereella.

Virve Liljan taide kulkee abstraktin ja esittävän välimaastossa:
Valtaosan teoksistani toteutan maalaamalla tai grafiikan eri menetelmillä. Olen kiinnostunut abstraktin ja esittävän rajapinnasta sekä kuvan hahmottamisesta. Teosteni monitulkintaisuus on rikkautta. Ympäröivä maailma ja henkilökohtainen elämä vaikuttavat kulloinkin ajankohtaiseen työskentelyyn. Kuvaan mielelläni ihmistä, joskus pelkkänä jälkenä, toisinaan enemmän esittävänä. Ajan kulku, syntymä ja kuolema sekä kasvu ovat ikiaikaisia universaaleja aiheita, joihin palaan aina uudelleen. Itse taiteen tekemisen prosessi on minulle tärkeä; pyrin järjestämään mieltäni askarruttavia kysymyksiä itselleni selkeämpään muotoon. Tuotannostani löytyy niin minikokoista grafiikkaa kuin monumentaalista kokoa olevia julkisia teoksia.

0
0
Ostoskori
Ostoskorisi on tyhjäMyyntikokoelmaan