Ke - la, Su

Lotta Sirén

Lotta Sirén

1993

”Do more of what makes you happy!”

Lokakuussa 2018 Lotta Sirén oli viittä vaille ekonomi, kun ero ja sitä seurannut paluu Turusta takaisin lapsuuden kotikaupunkiin Espooseen muutti hänen koko elämänsä. Opiskeluaikoina Sirén kärsi stressistä, ahdistuksesta ja unettomuudesta. Hän aloitti abstraktin maalaamisen rentoutuakseen ensimmäisenä iltana uudessa kodissaan ennen kuin sai edes muuttolaatikoita tyhjäksi, ja taide vei hänet saman tien täysin mukanaan. Introverttina ja aistiherkkänä ihmisenä uudessa avokonttorissa työskentely ei tuntunut omalta ja jo muutaman kuukauden päästä toimistotyöt saivat jäädä kokonaan ja uusi intohimo vei Sirénin täysipäiväiseksi taiteilijaksi. Hänen koko ajatusmaailmansa muuttui, kun hän ymmärsi, että pystyy tekemään työtä, johon on aivan rakastunut ja hän välttää nykyisin turhaa stressiä kaikin keinoin ja pyrkii tekemään enemmän sitä mikä tekee hänet onnelliseksi.

Sirén on muutamassa vuodessa luonut taiteestaan itselleen rakkaan uran, osallistunut lukuisiin näyttelyihin ja hänen töitään on myyty jo satoja ympäri maailman. Sirénin teoksia on yksityiskokoelmissa mm. Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Singaporessa, Hong Kongissa ja Japanissa. Nykyisin hän työskentelee omalla ateljeellaan Siuntiossa.

Sirénin teokset ovat abstrakteja, eikä hän yleensä luonnostele töitään etukäteen, vaan antaa flown viedä ja maalaa intuitiivisesti sitä, mikä hänestä näyttää kauniilta ja mielenkiintoiselta sillä hetkellä. Luonteeltaan levottoman ja helposti kyllästyvän taiteilijan on mahdotonta pysyä yhdessä samanlaisessa tyylissä pitkään ja hän tykkää kokeilla eri tekniikoita ja materiaaleja rohkeasti ilman sääntöjä.

Näyttelykokonaisuus ”Rauhassa levoton” on syntynyt äitiyslomien välissä. ”Myönnän, että kotiäitiys ei sovi luonteelleni ja hypin seinille, jos vietän koko päivän yksin vauvan kanssa kotona. Tarvitsen sekä paljon tekemistä, että omaa aikaa ja tilaa, ja maalaaminen omalla ateljeella on ollut tärkeä henkireikä vauva-arjen ja toisen raskauden aikana. Teoksiin olen saanut vapaasti räiskiä kaikki tunteet ja energian ja välillä taas rauhoittua pensseli kädessä ja maalata keskittyen yksityiskohtiin.”

SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET
0
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäMyyntikokoelmaan