Ke - la, Su
Koti / 

Anna Aalto

Anna Aalto

Anna Aalto on itseoppinut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Koulutukseltaan Anna Aalto on oikeustieteen kandidaatti ja hän on myös toiminut pianonsoitonopettajana.

”Minua kiinnostaa muistot ja se, mitä emme muista. Tutkin maalaamalla tunnetiloja ja sitä, miten muistot ja tunteet kerrostuvat mielissämme. Töissäni eri ilmaisutavat ja tasot limittyvät. Teoksen lähtökohta on usein ohikulkenut hetki, kokemus tai uni, joka on jättänyt jäljen ja muiston. Maalaan, koska haluan tavoittaa tunnelman ja välittää hetkiä mielikuvieni maailmoista myös muille.

Maalatessa voin päästä syvän läsnäolon äärelle. Olo on seesteinen, eikä ole kiire mihinkään. Teosten tarina ja atmosfääri muotoutuvat vähitellen työskentelyn myötä kerros kerrokselta. Työskentelen vaistonvaraisesti, tutkien värejä, tekniikoita ja ilmaisutapoja. Teen kokeiluja väriyhdistelmien ja materiaalien kanssa ja etsin uutta. Maalauksiini sisältyy monia ulottuvuuksia. Työt ovat samaan aikaan keveitä ja painavia.”

SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET
0
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäMyyntikokoelmaan