kauppaan

Drop No.1

Viivi Lehto

Taiteilijana olen erityisen kiinnostunut leikkimisestä. Metodina leikki ohjaa minua taiteellisessa työskentelyssäni yllättävien havaintojen äärelle. Teoksissani pyrin yhdistelemään elementtejä mielikuvitusmaailmasta ja todellisista havainnoista. Garden-sarjan lasiteosten inspiraation lähde on oma puutarhani. Se on minulle epätäydellisyydessään täydellinen satumaailma, jossa rönsyilevä kauneus ja lakastuvien kasvien katoavaisuus kulkevat rinnakkain. Teemana puutarha edustaa minulle vallattomuutta, leikkisää kasvua ja hetkiä, joissa kaikki on mahdollista. Maalauksissani näkyy tällä hetkellä myös erityisesti kaipaus Italian puutarhoihin ja Välimeren auringon alle. Taiteeni avulla haluan viedä katsojan mielikuvitusmatkalla ja antaa luvan unelmointiin. Kaikki teokset on nähtävillä myös galleriassamme.

Vapaasti puhallettu lasi
n.12 x 20 x 20cm
2019

SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET

 

Loading