kaikki tapahtumat

Jonna Johansson – Keep on smiling Bunnies

22.04.2021
06.06.2021

Bunny kuin pyöriäinen

 

Jonna Johanssonin Bunny on useimmiten vaaleanpunainen hahmo, jolla on pullean vartteva varsi, pupumaiset korvat ja lyhyehköt raajat. Kehonkuvaltaan aikuisen ja lapsen välimaastoon sijoittuva Bunny pukeutuu bikineihin, käyttää korkokenkiä, sonnustautuu mekkoon ja ehostaa itseään huulipunalla. Johanssonin maalausjäljen perusteella Bunnyn persoonasta saa eloisan vaikutelman. Se on vallaton, täyttää tilaa ja ”loiskii” iloisesti menemään.

Bunny sai alkunsa kaksitoista vuotta sitten Johanssonin ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin. Tuolloin hahmossa korostui sen muovisuus ja sokerisuus. Johansson liitti ensimmäisiin Bunnymaalauksiin E-koodin ajatuksen: Bunnyyn liittyi siis kaikkea sellaista, mitä tekee mieli nauttia, mutta joka ei tee meille varsinaisesti hyvää. Omalla tavallaan Bunny oli siis tarkastelutavasta riippuen pakoa arjesta – tai arjen hedonismia.

Sittemmin Bunny on vakiintunut elämää pursuavaksi olennoksi. Bunny lomailee, juo drinkkejä, syö jäätelöä ja donitseja – kaikkea sokerista! – joogaa, tanssii ja ottaa aurinkoa. Toisaalta sillä on myös lapsenomainen puolensa. Toisinaan se kantaa mukanaan minikokoista Bunnyä, pientä versiota itsestään.

Johanssonin Bunny-sarja poikkeaa merkittävästi taiteilijan alastomien naiskehoja tutkivasta sarjasta. Toisin kuin lattiatasolla maalattavat Bunnyt, vakavat alastonkuvat syntyvät osin myös maalaustelineellä; öljyväri tuo naishahmoihin syvyyttä, vivahteikkuutta ja hartautta. Bunnyjen materiaalina on kuitenkin joustavampi ja juoksevampi alkydimaali. Se synnyttää kiiltävää ja makean ”muovista” jälkeä. Maali on altis sattumalle: eklektinen materiaali ei aina tottele, se valuu ja heittelehtii mielensä mukaan. Bunnyjen maalausjäljestä voikin huomata, kuinka hahmojen syntyprosessista puuttuu ankaruuden ja täydellisen hallinnan tuntu.

Lattiatasolla alkydimaalilla eli talojen maalauksessa käytetyllä maalilla maalaaminen ja ekspressiivisesti ilmaisu liitetään niin sanotun toimintamaalauksen (engl. action painting) traditioon. Yhdysvalloissa abstraktia ekspressionismia edustavien taiteilijoiden suosima maalaustyyli tuo taiteilijan kehon mukaan maalausprosessiin. Toimintamaalauksen tähti Jackson Pollock oli omana aikanaan taiteilijaneron esikuva. Pollock performoi mieskuvaa, jota tänä päivänä kuvailtaisiin hegemoniseksi maskuliinisuudeksi: cowboy-asuun pukeutunut taiteilija liitti pystyvän, voimakkaasti itseään ilmaisevan ja vahvan miehisen hahmon maalaustyyliinsä. Siinä korostui taiteilijan sisäisen maailman ilmaisu, maalausten suuri mittakaava ja toiminta.

Jos Johanssonin Bunny-maalauksia tarkastelee toimintamaalauksen tradition valossa, ne näyttäytyvät jo aivan muuna kuin pelkästään naisellisia tai lapsekkaita hahmoja kepeästi kuvaavina maalauksina. Bunnyjä voi ajatella tradition uudelleen muovaamisena. Toimintamaalaukselle tyypillisten elementtien kuten lattiatasossa ekspressiivisesti maalaamisen yhdistäminen lapsenomaiseen ja feminiiniseen figuratiivisuuteen on eräänlaista taiteen tarinan uudelleen tulkintaa.

Jos Pollockin rakentamaan taiteilijaneromyytin ominaisuuksiin kuuluivat viileys ja toisinaan myös lehmipojan kostyymi lassoa myöten, Bunnyn persoona syntyy toisenlaisesta karnevalistisesta tarpeistosta. Se viihtyy suuressa tilassa ja täyttää sen luontevasti, mutta sopeutuu myös pienelle maalauskankaalle. Viime aikoina hahmo on adaptoitunut edelleen keraamisten veistosten sarjaksi. Niissäkin on sattumalle sijaa. Bunny syntyy pala palalta kuin improvisoiden; polttoprosessissa siitä vapautuu energiaa ja Bunnyn kulloinenkin liike ikuistuu veistokseksi.

Kun näin Bunnyn ensimmäisen kerran, ajattelin Tove Janssonin näkymätöntä Ninniä, jonka hahmo tuli täydeksi vasta, kun Ninni oppi piirtämään itsensä esiin koko ekspressiivisyytensä kirjossa. Sittemmin Bunny on muistuttanut minua eri asuissaan – maalauksena ja veistoksena – virtaavuudesta. Olen alkanut ajatella Bunnyä itseään vielä synnyttävän Ninnin sijaan Margaret Atwoodin Penelopeia-romaanissa esittelemän myyttisen hahmon nykykulttuuriin sijoittuvana sisarolentona. Atwood kirjoittaa romaanissa Odysseusta kärsivällisesti odottaneen Penelopen tarinan uudelleen.

Atwood kuvittelee Penelopen, jonka arki ei ollutkaan niin ilotonta kuin olimme luulleet. Penelope oli sittenkin hiljaisen odottajan sijaan enemmän äitinsä kaltainen. Penelopen äiti oli aallotar, vikkelä kuin pyöriäinen, sanoissaan joskus vaikeaselkoinen ja oikukas olento. Bunnyssä on samaa joustavuutta, veden ja sen energian läsnäoloa. Bunny, kuten Penelope, on puoliksi vettä: vaahtoava, virtaava ja uusiin uomiin huuhtoutuva.

FT Sini Mononen

SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET

 

Loading