Jenni Sorsa

Jenni Sorsa

1980

Jenni Sorsa on Nuutajärvellä työskentelevä lasinpuhaltaja ja muotoilija. Jenni Sorsa oli mukana Gumbostrand Konst & Formin ryhmänäyttelyssä "Lasinkierre", joka oli esillä Gumbostrand Konst & Formissa talvella 2020 (17.1.–22.3.2020). Artist statement Jenni Sorsa | Gumbostrand Konst & Form - ”Lasinpuhallus merkitsee minulle itseni toteuttamista ja jatkuvaa haastetta. Lasi on materiaali, josta voi aina ammentaa uutta, eikä puhaltajana tule koskaan valmiiksi. Erityisen palkitsevalta tuntuu, kun on voittanut itsensä lasin edessä. Nautin lasihytin hektisestä ilmapiiristä ja sen kuumuudesta. Olen intohimoinen tanssija ja koen onnistumisen elämyksiä, kun kaikki sujuu työryhmässä ikään kuin valmiin koreografian mukaan. Jokainen työryhmässä tietää tehtävänsä, askeleet kohti valmista esitystä. Myös rytmi on olennainen osa lasinpuhallusta, koska lasi ei odota eikä anna periksi. Inspiraatiota ammennan lapsuuden leluista, sirkustaiteesta ja toisinaan avaruuden satelliittikuvista.” Tutustu kaikkiin teoksiin taiteilijalta Jenni Sorsa alta. Gumbostrand Konst & Form on vuonna 2012 perustettu taidegalleria, joka sijaitsee Gumbostrandissa, Sipoossa. Taiteen verkkokaupastamme  löydät meidän arvojemme mukaista taidetta – iloista, aitoa ja ammattitaitoista. Haluamme että taide olisi helposti lähestyttävää ja osa elämääsi ja arkeasi. Jotakin josta voit iloita päivittäin ja joka tekee kodistasi juuri sinun näköisesi. Kaikki verkkokaupassa olevat teokset ovat myös nähtävissä galleriassamme. Voit myös helposti ja luotettavasti ostaa teoksen verkkogalleriastamme, joko kotiinkuljetuksella tai vaihtoehtoisesti noudolla galleriastamme. Tiedustelut ja kysymykset info@konstoform.fi. Tervetuloa kokemaan elämästä nauttimisen taide. Kuva: www.jennisorsaglass.fi
SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET

 

Loading