Ilkka Aho

Ilkka Aho

1990

Ilkka Aho syntyi 1990 Raumalla. Hän opiskeli taidetta Tukholmassa, Ruotsin realistisen taiteen akatemiassa, SARA:ssa ja jatkoi opintojaan Repin-instituutissa Kotkassa. Vapaan taiteilijan ammattiin hän siirtyi 2015 Kankaanpäässä. Tsekissä, Prahassa vietetyn vuoden jälkeen hän on asettunut toistaiseksi asumaan ja työskentelemään Suomen Turkuun.

Työssään Aho saa inspiraationsa barokin vanhoilta mestareilta ja 1800- luvun lopun taiteesta. Hänen teoksissaan on mukana runsaasti symbolisia elementtejä ja arkiset esineet saavat esteettisten ominaisuuksiensa rinnalle usein syvemmän vertauskuvallisen merkityksen. Kädentaitojen arvostus ja korkeaan tekniseen suoritukseen pyrkiminen näkyvät voimakkaasti Ahon taiteessa ja linkittää sen pitkään taidehistorialliseen jatkumoon. Aho työskentelee pääasiallisesti öljyvärimaalauksen parissa.

Aiheenaan Aho työskentelee pääasiassa asetelmamaalauksen parissa, mutta hänen tuotantonsa kattaa myös figuratiivisia ja maisemamaalauksia. Teostensa teemoina Aho käsittelee usein yhteiskuntaa ympärillään ja sisäisiä mielenliikkeitään. Toistuvina aiheina teoksissa ovat esimerkiksi ympäristökriisi, taloudellinen epätasa-arvo sekä yhteiskunnan ja yksilön välinen suhde kuvattuna symbolisesti esineiden ja niiden vuoropuhelun kautta.

Aho on urallaan ottanut osaa useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa, sekä Ruotsissa ja Venäjällä. Aho on myös pitänyt tasaiseen tahtiin yksityisnäyttelyitä ympäri Suomea useissa gallerioissa. Aho on toiminut aktiivisesti Rauman taiteilijaseuran jäsenenä ja on taidemaalariliiton kokelasjäsen.

Ilkka Aho
SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET

 

Loading