Ke - la, Su

Stefan Bremer

Stefan Bremer

1953

Stefan Bremer on Helsinkiläinen valokuvataiteilija ja taiteilijaprofessori. Taiteellisessa työssään Stefan Bremer on lähinnä ollut tekemisissä ihmisten kanssa.

“Olen yrittänyt tutkia ihmisenä olemiseen liittyviä ongelmia. Olen halunnut syventyä Suomalaisen miehen ja naisen sielunmaisemaan. Olen sukeltanut sisään nuorten maailmaan ja myötäelämällä nostanut esiin erillisiä yksilöitä ja tutkinut ajan hermolla olevia trendejä ja suuntauksia. Olen halunnut tutkija päämäärättömyyttä ja ihanteiden luhistumista yhtä kiinnostuneena kuin elämässä kiinni tarrautuvaa innostusta.

Olen työssäni toisaalta myös halunnut kommentoida ja osallistua poliittiseen keskusteluun moraalista ja ihanteista. Haluan polemisoida ja käyttää valokuvaa propagandan välineenä ja toimia kitkerän naurun tulkkina. Olen taiteellisessa työskentelyssäni varannut oikeuden tutkia menetelmiä ja yhdistää tekemisen tapoja jotka aina eivät ole suoranaisessa yhteydessä valokuvauksen traditioon.

Viime vuosina olen erityisesti ollut kiinnostunut ajasta, sen viipaloimisesta sekä ajan abstrakteista ilmenemismuodoista. Kamera on väline joka voi pysähdyttää ajan äärimmäisen lyhyiksi hetkiksi. Samalla kameralla voi vangita pitkiä tapahtumaketjuja. Molemmat kameran tavoittamat tavat eroavat ihmisen silmän tavasta katsella”.

Taitellisen työn rinnalla Stefan Bremer on laajasti työskennellyt eri kulttuurialojen kanssa. “Olen kuvannut teatteria, tanssia, elokuvan stillejä, performanssejä, musiikkia sekä kevyttä että klassista. Olen kymmenenä kesänä toiminut Kuhmon kamarimusiikkijuhlien kuvaajana. Teatterit joiden kanssa olen työskennellyt ovat: Helsingin kaupunginteatteri, Suomen kansallisteatteri, Svenska teatern, teater Viirus, teater Mars, Lilla teatern, Ryhmäteatteri, Q-teatteri, Espoon kaupunginteatteri, Turun kaupunginteatteri, Tampereen työväenteatteri, Göteborgs stadsteater, Göteborgs folkteater, Stockholms stadsteater jne.

Olen viime vuosina työskennellyt laajasti Suomen Kansallisoopperalle.
Omiin toimeeksiantoihin liittyy usein graafista suunnittelua. Olen suunnitellut levynkansia, julisteita, kirjankansia sekä tehnyt kirjantaittoa. Olen jatkuvasti tehnyt reportaasikuvausta johtaviin päivä ja aikakausilehtiin. Teen jonkinverran mainostoimeeksiantoja”.

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäMyyntikokoelmaan