Paula Pääkkönen
Paula Pääkkönen
Paula Pääkkönen on lasinpuhaltaja ja taiteilija, jonka päämateriaaliksi on valikoitunut lasi, sen haastavuuden ja loppumattomien mahdollisuuksien takia. Lasinpuhallustekniikat ovat hänelle suuri inspiraation lähde ja oleellinen osa taiteellista työskentelyä. Taiteilijana hän työskentelee lapsuuteen, muistoihin ja mielikuvitukseen liittyvien teemojen parissa. Pääkkönen on työskennellyt ”Assorted Flavours” teossarjan parissa vuodesta 2017. Teossarja koostuu uniikeista suupuhalletuista jäätelöveistoksista, joiden inspiraationa ovat olleet lapsuuden kesäiset muistot.
Iloiset muistot tulivat tärkeiksi taiteilijan kärsiessä mielenterveysongelmista viime vuosikymmenellä. Värikkään taiteen kautta pikkuhiljaa elämään alkoi löytyä taas värejä, masennuksen musta-harmaan mielenmaiseman tilalle. Pääkkösen taide tarkastelee vastakohtia ja ristiriitoja – kylmä jäätelö ja kuuma lasi tai värikäs, humoristinen taide ja raskas, masentunut mielenmaisema. Teossarja tutkii myös elämän mittasuhteita: pieni tyttö, pieni jäätelö, joka tuntui silti liian isolta syötäväksi ennen kuin se ehtii sulaa – iso tyttö, valtava jäätelö, joka tuntuu lasinpuhalluspillin päässä yhtä suurelta ja vaikealta hallita, kuin käsiin sulava jäätelötikku kymmenvuotiaalle.
”Dreaming of Summer” näyttelyllä haluan luoda marraskuun keskelle värikkään jäätelökeitaan, johon voi hetkeksi pysähtyä imemään itseensä väriterapiaa. Näyttelyn teokset olen tehnyt viime kevään ja kesän aikana ja valokuvannut kukkien uhkuessa Suomen kesän lyhyttä loistoa. Väreillään ja leikkisillä muodoillaan teokset haluavat antaa tujauksen kesäistä energiaa ja valoa tulevan talven pimeyteen. Seuraan arjessani luonnonkiertoa ja halusin ikuistaa kukkien katoavan kauneuden teosteni väreissä. Kuten kiertävät vuodenajat ja avautuu kesän ensimmäinen ruusunnuppu, niin muutun minäkin. Kesä, niin kuin myös talvi on palautumisen ja levon aikaa. Anna itsellesi hetki muistella menneen kesän lämpöä ja astu se rinnassasi rauhassa talveen luottaen, että se lämmittää sinua kevääseen saakka.