Niklas Ingelius
Niklas Ingelius
1992
Niklas Ingelius on Helsingissä asuva taiteilija ja kuvataiteen maisteri. Ingelius työskentelee pääasiallisesti rakennettujen pohjien ja maalauksen parissa. Työskentelyssään hän on syventynyt pitkäkestoiseen maalausprosessiin, missä toisiaan toistavat läpikuultavat maalipinnat synnyttävät työn edetessä optisesti ja orgaanisesti liikkuvia alueita.
”Työskentelyäni ohjaa katsominen ja löytäminen. Maalausten pinta muuttuu kun niitä katsoo ja katse harhailee maalausjälkien rihmastossa hahmottaen ja häivyttäen alituisesti uusia alueita ja muotoja sen eri tasoissa. Näistä muodoista yhdistyy toistuvia kuvioita, jotka läpäisevät maalatun pinnan. Toteutan maalauksiin tilallisia pintoja, jotka muodostuvat kerros kerrokselta siten, että yhdessä teoksessa saattaa olla kymmenen maalattua läpimenoa. Maalattujen pintojen monimutkainen verkosto luo syvyyden illuusion, johon katsoja voi uppoutua.”
Niklas Ingeliuksen teoksia löytyy muun muassa Kiasman, HAM:in, Saastamoisen säätiön, Valtion, HUS:in ja Lahden taidemuseon kokoelmista.
