Ke - la, Su

Natalia Ruth

Natalia Ruth

Natalia Ruth on Siuntiossa asuva korutaiteilija. Hän käyttää koruissaan siemenhelmiä, joista hän luo korumaisia taideteoksiaan.
Natalia Ruthin näyttely ’Fraktaali’ oli esillä Gumbostrand Konst & Formissa keväällä 2021 (26.2.–18.4.2021).
”Nimeni on Natalia Ruth. Olen syntynyt pienessä Yashkulin kaupungissa Etelä-Venäjällä. Kaikki alkoi ensimmäisistä lapsuuden muistoistani, kun äitini ja isoäitini pyörittivät lankaa ja neuloivat lämpimiä vaatteita meille. Äitini oli tosi taitava ompelija. Hän ompeli paljon sukulaisille ja naapureille. Hän oli minun ensimmäinen vaatesunnittelija; minua ympäröivät luovat sukulaiseni, jotka rakastivat käsintehtyjä esineitä. Heiltä opin arvostamaan käsitöitä. He inspiroivat ja kannustivat minua ja opettivat neulomaan, virkkaamaan ja ompelemaan. Pidin kovasti näistä mutta todellinen intohimoni löytyi, kun huomasin että korujen tekeminen helmistä yhdistää nämä kaikki taitoni upealla tavalla.
Olen jo monia vuosia tehnyt koruja helmistä. Rakastuin siemenhelmiin heti kun näin niitä. Minusta oli suorastaan taikuutta luoda hienoja rakenteita näistä pienistä helmistä. Yhdistän erilaisia tekniikoita ja erimuotoisia, -kokoisia ja -värisiä helmiä ja luon niistä taideteoksia. Teen nykyaikaisia, moderneja koruja käyttäen vain todella korkealaatuisia helmiä, peyote ja herringbone tekniikoita hyödyntämällä. Kaikki koruni ovat 100 % käsityötä; tekniikka on monimutkaista ja helmien sitominen oikeaan muotoonsa vaatii luovuutta, ammattitaitoa ja suurta kärsivällisyyttä. Oli koru sitten ranneke, kaulakoru tai sormus, siitä huokuu luonnollinen ja loistava tunnelma, kuin sadepisarat lasissa, renkaat veden pinnassa tai upea kukka luonnon helmassa. Yhdistän näitä mielikuvia koruihini”.
Tutustu kaikkiin teoksiin taiteilijalta Natalia Ruth alta. Gumbostrand Konst & Form on vuonna 2012 perustettu taidegalleria, joka sijaitsee Gumbostrandissa, Sipoossa. Taiteen verkkokaupastamme löydät meidän arvojemme mukaista taidetta – iloista, aitoa ja ammattitaitoista. Haluamme että taide olisi helposti lähestyttävää ja osa elämääsi ja arkeasi. Jotakin josta voit iloita päivittäin ja joka tekee kodistasi juuri sinun näköisesi. Kaikki verkkokaupassa olevat teokset ovat myös nähtävissä galleriassamme. Voit myös helposti ja luotettavasti ostaa teoksen verkkogalleriastamme, joko kotiinkuljetuksella tai vaihtoehtoisesti noudolla galleriastamme. Tiedustelut ja kysymykset info@konstoform.fi. Tervetuloa kokemaan elämästä nauttimisen taide.

SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET
0
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäMyyntikokoelmaan